Pesutulos on monen asian summa. Valitse lämpötila näin, jos haluat puhdasta pyykkiä.
Kaikista uusista pyykinpesukoneista löytyy 20 asteen pesuohjelma, joista tuli pakollisia jo kuusi vuotta sitten. Tarkoituksena on tietysti säästää energiaa ja ympäristöä, mutta 20 astetta voi tuntua epäilyttävän alhaiselta lämpötilalta, jos on tottunut pyöräyttämään pyykkinsä 40 asteessa.
Kiillon tuotekehityspäällikkö Tomi Peltosen mukaan matalissakin lämpötiloissakin tulee puhdasta, mutta tietyin reunaehdoin.
– Arkikäytössä olleen, melko puhtaan t-paidan voi pestä 20 asteessa. Pesu virkistää tekstiilin ja puhdistaa esimerkiksi ilmasta tulleet pakokaasut. Kannattaa toki miettiä, riittäisikö pelkkä tuuletus. Tuulettaminen säästää vettä, energiaa ja kankaita, Peltonen vinkkaa. Jos pyykki on vähänkään likaisempaa, veden lämpötilan tulisi olla vähintään 30 astetta. Muuten voi käydä niin, että vaatteet jäävät likaisiksi, ja ne joutuu pesemään uudestaan.
– Uuden sukupolven pesuaineet, kuten Serton soodapohjainen pyykinpesujauhe, ovat tehokkaita myös 30 asteessa. Vaikeammatkin kastiketahrat irtoavat, jos niiden ei ole annettu pinttyä tekstiileihin useita päiviä.
Hajut kielivät mikrobeista
Rasvaisen lian, punaviinin ja hedelmätahrojen puhdistamiseen tarvitaan vähintään 40 astetta tai jopa 60 astetta. Petivaatteisiin ja pyyhkeisiin kertyy rasvaa iholta ja hiuksista, joten ne kannattaa pyöräyttää 60 asteessa. Myös siivoustekstiilit puhdistuvat varmimmin korkeissa lämpötiloissa.
Tomi Peltonen muistuttaa myös siitä, että jatkuva matalissa lämpötiloissa peseminen ei tee hyvää pesukoneelle.
– Näkyvä lika saattaa kyllä lähteä, mutta näkymätön lika eli mikrobit voivat jäädä. Tämän huomaa siitä, että pyykkikone ja pyykit alkavat haista. Suosittelenkin käyttämään aika ajoin 60 asteen ohjelmaa.
Kovaa vai pehmeää vettä?
Pesutulokseen vaikuttaa lämpötilan lisäksi myös veden kovuus. Mitä kovempi vesi, sitä enemmän tarvitaan pyykinpesuainetta. Tuhdimpi annostelu varmistaa, että vedenpehmentäjäaineita on varmasti riittävä määrä. Annosteluohjeen voi tarvittaessa tarkistaa pesuainepakkauksesta.
– Riippuu maaperästä, onko vesi kovaa vai pehmeää. Suomessa se on yleensä pehmeää tai korkeintaan keskikovaa, Tomi kertoo.
Jos asia askarruttaa, sen voi selvittää esimerkiksi oman asuinalueen vedenpuhdistamon nettisivuilta. Tomin mukaan joillakin sivustoilla asia on ilmaistu selkeästi, toisinaan taas tarvitaan pientä salapoliisityötä ja kenties puhelinsoittokin.
Usein veden kovuuden huomaa jo siitä, että pyykki ei puhdistu kunnolla pehmeän veden annostelulla. Kova vesi voi aiheuttaa sen, että liian pienellä pesuaineannostuksella koneeseen ja tekstiileihin voi muodostua hiutalemaista, valkoista kalkkisaostumaa.
Saostumia voi kertyä myös pesukoneen nukkasihtiin ja vedenpoistoletkuun. Tähän auttaa koneen puhdistus happamalla koneenpuhdistusaineella.
Asiantuntija: Tuotekehityspäällikkö Tomi Peltonen, Kiilto