Pelkäätkö, että vaate menee pesussa pilalle? Asiantuntija neuvoo, miten peset herkät tai muuten pulmalliset tekstiilit.

Jos vaatteen peseminen mietityttää, käy helposti niin, että se jää pyörimään pyykkikorin pohjalle. Likaantuneita tekstiilejä ei kuitenkaan kannata hillota pitkään, ettei lika pinty. Pyysimme pyykinpesun asiantuntijalta vinkit ongelmapyykin pesuun.

1. Mieti ensin, onko pesulle tarvetta lainkaan

”Jos vaate ei ole likainen, se kannattaa pesemisen sijaan tuulettaa. Esimerkiksi kerran pidetty t-paita raikastuu, kun sen ripustaa ilmavasti tuulettumaan ainakin vartiksi. Villapaitoja tai neuletakkeja ei tarvitse välttämättä pestä lainkaan, vaan säännöllinen tuuletus riittää. Tuulettaminen säästää tekstiilejä ja energiaa. Jos neuleeseen tulee tahra, yritä ensin poistaa pelkästään se.”

2. Tarkkana teknisten materiaalien kanssa

”Minulta on kysytty monta kertaa, uskaltaako 1000 euron laskettelupuvun pestä itse. Suosittelen harkitsemaan tällaista tarkkaan, ja itse veisin näin arvokkaan vaatteen pesulaan. Vaate saattaa koostua monesta eri materiaalista, joten jo sopivan aineen valitseminen on vaikeaa. Jos puvun päätyy pesemään itse, kannattaa tutkia pesumerkit tarkkaan ja kysyä tarvittaessa lisätietoja valmistajalta.

Herkille tekstiileille sopiva pesuaine kuten Serton nestemäinen Sportti tai SilkkiVilla on turvallisin valinta. Tekniset kalvovaatteet lingotaan hyvin kevyesti tai ei lainkaan. Raju linkous voi rikkoa tekniset ominaisuudet, ja ryppyyn jäänyt kangas ei välttämättä oikene kuivuessaan. Silloin se kannattaa laittaa uudestaan likoamaan ja muotoilla kosteana.”

3. Kuivatus on kriittisin vaihe untuvatakin pesussa

”Untuvatakki kannattaa pestä nestemäisellä pyykinpesuaineella, sillä se huuhtoutuu pois helposti. Kevyt linkous riittää, etenkin jos vaatteessa on tekninen vuorikangas. Kuivatus on kriittisin vaihe. Ala pöyhiä takkia heti, kun olet ottanut sen koneesta. Levitä takki telineen päälle vaakatasoon ja jatka pöyhimistä aika ajoin. Kuivausrumpu nopeuttaa prosessia, mikäli takki kestää sen. Pöyhimällä tai rummussa kuivattamalla varmistat, ettei untuva jää klimpeiksi.”

4. Tiskiharja avuksi lenkkareiden pesuun

Lenkkarit on turvallisinta pestä käsin, sillä ämpärissä pestäessä voi tarkkailla, miten kengät reagoivat pesuun. Poista ensin kengännauhat. Mikäli nauhat ovat eriväriset kuin kengät, ne kannattaa pestä erikseen. Jos lenkkarit ovat todella likaiset, pese ulkopinnat esimerkiksi tiskiharjalla ja jätä kengät sitten likoamaan. Laita päälle painoa, jotta lenkkarit eivät pulpahda pintaan. Liotuksen jälkeen voit vielä hangata sisäosia. Muista huolellinen huuhtelu.”

5. Entä jos vaate on keräilyharvinaisuus?

”Nimmarilla varustettu vanha pelipaita on todella kinkkinen tapaus, ja niidenkin pesusta minulta on kyselty usein. Halutessaan paidan voi yrittää pestä hellävaraisella pesuohjelmalla ja herkille vaatteille tarkoitetulla pesuaineella. Haurastuneen, vanhan vaatteen peseminen on kuitenkin aina kuluttajan vastuulla. Sen voi toki viedä pesulaankin, mutta silloinkin vastuu jää itselle.”

6. Voiko silkkimekon pestä koneessa?

”Herkissä tekstiileissä kuten silkkivaatteissa saattaa olla ”vain käsinpesu sallittu” -pesumerkintä. Tällaiset vaatteet voi kuitenkin pestä halutessaan pyykkikoneen käsinpesuohjelmalla. Kyseinen ohjelma imitoi käsin pesemistä: vesi on viileää tai kylmää, rumpu pyörii hitaasti ja linkousta ei ole.

Joskus kuluttajilta menee sekaisin käsin- ja hienopesuohjelma. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri asiaa: hienopesuohjelmassa vesi on lämpimämpää ja ohjelmaan kuuluu hellävarainen linkous. Hienopesuohjelma sopii herkille materiaaleille, joita voi pestä muutenkin kuin käsin.”

7. Jos peset vaatteen käsin, muista tämä

”Jos käsin pestävää pyykkiä on vähän tai vaate aivan erityisen hauras, voi olla järkevintä pestä se käsin ämpärissä. Suosittelen hanskojen käyttöä. Pesuaineet kuivattavat ihoa, koska niiden tehtävä on poistaa tekstiileistä rasvaa. Käytä nestemäistä pesuainetta ja annostele se ohjeen mukaan.

On tärkeää, ettei vaatetta pelkästään liota. Sitä täytyy käydä möyhentämässä useampaan kertaan. Huolellinen huuhtelu on tärkeää ja kysyy pitkää pinnaa. Huuhteluveden pitää olla lopuksi kirkasta. Muista, että herkkiä materiaaleja ei saa vääntää kovakouraisesti, joten puristele ne varovasti kuiviksi.”

Asiantuntija: Kiillon tuotekehityspäällikkö Tomi Peltonen